*

Marjatta Hyttinen * Lähellä ihmistä *

PIENITULOISTEN ELÄKELÄISTEN HÄTÄ

Monet vähävaraiset eläkeläiset ovat hiljaisia ja arkoja. Useat heistä ovat sota-ajan lapsia ja     ovat oppineet tyytymään vähempään. Jokin inhimillinen raja kuitenkin tässäkin tulee vastaan. Kyllä meidän kaikkien tulee huolehtia edelleen yhteiskuntamme vähäosaisemmista.. 

Todellinen yhteiskunnan sivistystaso näkyy siinä, miten  me hoidamme  vähäosaisemme, köyhämme, sairaamme ja myöskin   lapsemme  yms. ryhmät, jotka eivät kykene itseään kunnolla  puolustamaan.  Meidän on autettava heitä saamaan  inhimillinen ja oikeudenmukainen arkielämä. 

On yleisesti   tiedossa, miten jo vuodesta 1996 alkaen  ex-pääministeri sos.dem. Paavo Lipposen hallituksen ns. taitettu indeksi on kurjistanut koko ajan eläkeläisten asemaa.Tätä indeksiä on vieläkin   leikattu. Ja nyt aiotaan ottaa pienituloisilta eläkeläisiltä myös eläkeläisten asumistuki pois..
 

Nämä hyvinvointiyhteiskuntamme rakentajat ovat jo joutuneet elämään yksinäisyydessä, monet kotiin unohdettuina.. ja monilla on laskujen maksuvaikeuksia, sekin näkyy jo maksuhäiriötilastoissa. Lisäksi moni pieneläkeläinen joutuu miettimään laittaako rahaa ruokaan vaiko lääkkeisiin. Näin ei pitäisi olla. 

 

Pitkässä juoksussa tulee yhteiskunnalle myös edullisemmaksi hoitaa hyvin eläkeläiset, kuntouttaen heitä myös, jotta he kykenevät asumaan mahdollisimman pitkään kodeissaan ja huolehtimaan itsestään. Monet muistisairaat eivät sitä vastoin kykene huolehtimaan itsestään, joten mm. he tarvitsevat omaishoitajia tai jonkinlaisia perhekoti-/laitosmaisia paikkoja.

 

Minunkin perheessäni omaishoidossamme on ollut jo 7 v  äitini 89 v, jolla on nyt jo vaikeamman asteen Alzheimerintauti ym. sairautta.  Tämänkin  vuoksi olen  seurannut jo pitempään eläkeläisten asioita. Ja tuntuu, että heiltä ollaan jatkuvasti  ottamassa jotakin pois!  On myös hyviäkin  yhteiskunnallisia  suunnitelmia heidän varalleen, mutta miten ne kyetään hoitamaan, jos heiltä itseltään viedään mahdollisuudet ostaa tavallista ruokaa, lääkkeitä tai juuri mitään palveluja itselleen? 

 

Näitä vähätuloisia eläkeläisiä on jo noin 700000 henkilöä, kun eläkeläisiä kaikkiaan on noin 1420000 henkilöä.  Ellemme satsaa eläkeläisiin,  niin se vasta tuleekin kalliiksi yhteiskunnalle. Erikoissairaanhoito on todella kallista verrattuna toimivaan ennaltaehkäisyyn tai lääkityksen/kuntoutukseen  tms. oikea-aikaiseen hoitoon. Uuden vanhuspalvelulain hienot tavoitteet voimme saada elämään, kun löydämme tasapainon myös yksityisen ihmisen talouden suhteen.

Me nuoremmat olemme myös velkaa eläkeläisillemme, vanhuksille, koska meistä useimmat olemme saaneet elää hyvinvoinnissa heidän rakentamalleen perustalle. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta kuulutan tässä nyt ja pikaista puuttumista  tähän, mihin suuntaan nyt olemme menossa pieneläkeläisten suhteen..   Minä ja monet asioita seuraavat kansalaiset toivomme, että eläkeläisten kohdalla hallitus kunnioittaa heidänkin elämäntyötään ja  pyrkii löytämään  sosiaalisesti oikeudenmukaisemman ratkaisun, mihin nyt ilmeisesti olemme menossa..

 

Ystävällisin terveisin 

 

Marjatta Hyttinen

parisuhdeterapeutti-kouluttaja

Jämijärven vanhusneuvoston puheenjohtaja

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Miksi noilla mielipiteillä yleensä olet keskustalainen, kun Kristillisdemokraatit (KD) ovat ainakin näin sivusta arvioiden paljon lähempänä arvojasi.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tiesithän että
1) taitettu indeksi ei johda kurjistumiseen sillä se on noussut aina vähintään yhtä nopeasti kuin hinnat. Yleensä nopeammin.

2) eläkkeet ovat ylivoimaisesti suurimmat perusturvaetuudet. Takuueläke on suuruudeltaan 750€ verottomana kun esimerkiksi opintotuki on 300€ ja siitä maksetaan veroa. Samoin työttömyysetuudet ovat suuruudeltaan 705e josta maksetaan veroa. Siis näennäisesti maksetaan veroa.

3) Eläkeläisten asumistuki on täydellisen typerä keksintö joka kannustaa asumaan isosti ja kalliisti. Mikäli eläkeläinen asuu esimerkiksi pienessä alle 500e asunnossa, hän jää voitolle vaihtaessaan yleiseen asumistukeen.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

1) tosiasiat osoittavat pienituloisille eläkeläisille täysin toista: kurjistumista: #9, #16

2) täysin turha sinun on yrittää suorin vertailuin pitää opintotukia, eläkkeitä ja työttömyyysetuuksia yhteismitallisina - yrittäen samalla yllyttää opiskelijoita eläkeläisiä vastaan...

3) eläkkeensaajan asumistukea ei makseta muille kuin eläkkeensaajan asumistukeen oikeutetuille eläkeläisille, siis pientuloisille - sinä olisit repimässä heiltä senkin viimeisenkin vanhuudenturvan pois - olet näköjään tämän "hyvinvointiyhteiskunnan" eläkeläistenkin kasvattama epäkiitollinen yhteisvastuuton "kansalainen", joka tarttis luulokateellisena kaiken muilta "hyvätuloisilta" nyt ja heti...

Eläkkeensaajan asumistuki:

http://www.kela.fi/asumiseen-tukea_elakkeensaajan-...

Käyttäjän marjattahyttinen kuva
Marjatta Hyttinen

Alkiolaisilla keskustalaisilla on kristilliset perusarvot, samat kuin KD:lla. Keskustalainen perusalkiolaisuus edellyttää pienituloisten ja vähävaraisten, köyhien, vammaisten yms. huomioonottamista oikeudenmukaisest ja inhimillisesti.

Käyttäjän marjattahyttinen kuva
Marjatta Hyttinen

Osaltaan eläkkeet ovat itsehankittuja.

Kyse on nyt nimenomaan pientuloisista eikä keski- tai suurtuloisista!
Tätä ei pidä ottaa mihinkään suuntaan yleistyksenä tai vastakkainasetteluna vaan oikeudenmukaisuus- ja inhimillisyyskysymyksenä.

Eläkeläisten eläkeleikkaukset ym. vaikuttavat suoraan ostovoimaan, koska pieneläkeläiset käyttävät rahansa perustoimeentuloonsa, ruokaan yms. ostoksiin. Pieneläkeläiset joutuvat liiallisessa tiukkuudessa epäinhimillisesti luopumaan lääkkeistäänkin jopa ja mahdollisista harrastustuksistaan sekä heillä ei ole edes varaa ostaa mitään palveluja, joten tämä yhtälö tuottaa heille helposti varsinaisen noidankehän, uusia sairauksia, yksinäisyyttä, psyykkistä pahoinvointia yms. ja aikaa myöten pahenevaa erikoissairaanhoitokierrettä, joka on todella kallista.

Siis ennaltaehkäisy on todella hedelmällistä ja tuottavaa myös koko yhteiskunnan kannalta.

On jo nähty, että vuodesta 1996 alkaen toteutettu ns. taitettu indeksi on johtanut kurjistumiseen ja se on johtanut ostovoiman kautta myös työttömyyden lisääntymiseen.

Palkkalaisten palkat ovat nousseet viimeisen noin 20 vuoden aikana jopa 70-80 %, mutta eläkeläiset ovat jääneet samana aikana hurjasti jälkeen mm. tuon taitetun indeksin ansiosta. Eläkeläisten eläkkeiden nousutarve olisi noin 40-50 %, jotta he pääsisivät samalle tasolle palkkalaisten kanssa.

Eläkeläisten maitopurkki maksaa kaupassa saman verran kuin työssäkäyvänkin.

Mistä nämä Suomelle häpeälliset ruokajonot sitten ovat tulleet Suomeen? Ei ole naapurimaassa esim. Ruotsissa samanlaista köyhyyttä kuin meillä on! Suomen ruokajonoista löytyy varmasti paljon mm. hyvin pientä eläkettä saavia.

Muissa pohjoismaissa ei ole näitä ruokajonoja missään! Me emme ole tässäkään asiassa pohjoismaiden tasolla! Olemme OECD:n huomion kohteena ja valtiomme on saanut moitteita Suomen kansan sosiaalipuolen huonosta hoitamisesta.

Olen aikoinaan asunut Ruotsissa pitkään ja he ovat hoitaneet jo mm. 1990-luvun ns. laman seuraukset huomattavasti inhimillisemmin, sekä työttömänsä että eläkeläisensä.

Kehittyneeseen sivistyneeseen yhteiskuntaan sekä kristillisiin perusarvoihin kuuluu kunnioittaa vanhoja ihmisiä sekä hoitaa hyvin köyhät ja vähävaraiset ihmiset. Meidän tulee heitä auttaa eikä lannistaa.

Toivon sydämellisempää, ymmärtäväisempää ja myötätuntoisempaa asennoitumista meidän vähävaraista kansanosaamme kohtaan. Kyse on arvoistamme sekä ihmiskuvastamme. Oletko ajatellut, että olet mahdollisesti myös jonakin päivänä eläkeläinen? Miten haluat Sinua silloin kohdeltavan...

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

En nyt kommentoi muuhun kuin tuohon leipäjonoon.

Jos Suomessa jaettaisiin ilmaiseksi betonimyllyjä, jonot olisivat vielä leipäjonojakin pidempiä. Leipäjonossa on kyse ilmaisen hyödykkeen ylikäytöstä. Sossusta saa esimerkiksi aivan riittävästi rahaa ruokaan. Eläkeläiset saavat yleensä Kelasta tai vakuutusyhtiöstä niin paljon ettei sossuun tarvitse edes mennä.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

kirjoittelet noita mutukommenttejasi valitettavasti sillä "varmuudella", jonka täydellinen tuntemattomuus Suomen sosiaaliturvasta sinulle ns. suo:

"Sosiaalisten oikeuksien komitealta päätös Suomen vähimmäisturvan tasosta :

Sosiaali- ja terveysministeriö ja ulkoasiainministeriö tiedottavat:

Euroopan neuvostossa toimiva Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea pitää sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa Suomessa riittämättömänä."

http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/190289...

https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=...

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #22

Sosiaalisten oikeuksien komitea "tarkasteli yksittäistä etuutta kuten sairaspäivärahaa tai toimeentulotuen perusosaa". Ei sosiaaliturvan kokonaisuutta kuten asumistukia, toimeentulotuen muita osia, maksuvapautuksia jne.

Suomen sosiaaliturvan taso ylittää kirkkaasti SON-suositukset. Jotka nekään eivät perustu köyhyyteen vaan jostain kummallisesta syystä väestön tulotasoon.

Kyllä minä tunnen suomen sosiaaliturvajärjestelmän uskoakseni keskivertokansalaista paremmin.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen Vastaus kommenttiin #24

Pekka,

mutu-uskomuksesi ei ole tiedon väärtti:

KÖYHYYDEN ANATOMIA SUOMESSA :
http://www.libera.fi/blogi/koyhyyden-anatomia-suom...

”“Aukoton turvaverkko kuuluu kaikille ja jokaisesta pidetään huolta”
Sosiaaliturvaan liittyviä indeksejä ei tulisi jäädyttää, koska vaikutukset kohdistuvat erityisesti heikompiosaisiin.

Lapsilisä on tärkeä tuki perheille ja se tulisikin vahvemmin kohdentaa sitä aidosti tarvitseville.

Eläke-etuudet eivät kestä enää lisäleikkauksia tai yhä useampi on eläkeköyhyyden vaarassa.

Hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon pitää olla aukoton ja sen tulee kantaa jokainen apua tarvitseva yli vaikean tilanteen.

Pien- ja yksinyrittäjien sosiaaliturvaa on uudistettava ja varmistettava heillekin aukottoman turvaverkon toimivuus.

Meillä jokaisella on vastuu toisista kanssaeläjistämme. Yksikään ihminen ei saisi tippua hyvinvointiyhteiskunnan järjestelmien ulkopuolelle. Kun ihminen kohtaa elämässään vaikean tilanteen, tulee yhteiskunnan turvaverkon kantaa hänet sen yli. Verovaroin ylläpidettävän yhteiskunnan turvaverkon pitää olla aukoton ja kattaa niin lapset, aikuiset, sairaat, työttömät, eläkeläiset kuin yrittäjätkin.”

http://mikkovaltonen.fi/teemat/

Verokohdennukset ja leikkausten epäsuhta! :

http://mirjamiparant.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1962...

Taasko eläkeläisten vuoro maksaa? :

http://seijamuurinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1934...

Hallitus unohti eläkeläiset ja työpaikat :

http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192645-...

Kuinka kauan eläkeläisiä voi kohdella näin?:

http://kajkarlsson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/177282...

Hallitus kaatoi kylmää vettä köyhien niskaan:

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Rinne ja Stubb kohtelivat kaltoin eläkeläisiä :

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Terveen talouden ehdot - elitismiä ja korruptiota vastaan:

http://finnsanity.blogspot.fi/2015/06/terveen-talo...

Hallituksen leikkauksille on vaihtoehtoja :

http://vastavalkea.fi/2015/06/01/hallituksen-leikk...

BruttoKansan Tappio :

http://vastavalkea.fi/2015/05/07/bruttokansantappio/

”Sinivalkoinen kavallus”: lyhytdokumentti 1990-luvun laman uhreista :

http://vastavalkea.fi/2015/04/13/sinivalkoinen-kav...

Kuinka alas palkkojen tulisi joustaa? :

http://vastavalkea.fi/2015/04/21/kuinka-alas-palkk...

Tuottavuuden kasvu ja länsimaiden perikato :

http://vastavalkea.fi/2015/04/07/tuottavuuden-kasv...

Käyttäjän marjattahyttinen kuva
Marjatta Hyttinen

Sinulta Pekka taitaa puuttua lähi-ihmisiltä saatua tietoa tästä asiasta, koska on varaa vitsailla. Et taida oikein tuntea eläkeläisten arkea, vaikuttaa siltä.. Monille vanhemmille pieneläkeläisille voi sossun kynnys olla liika korkea. He saattavat kokea jopa häpeää, jos joutuu turvautumaan sossuun. Nuorempi polvi on enemmän tottunut käyttämään tarvittaessa myös sossun palveluja. Vanhimmat pieneläkeläiset eivät välttämättä edes tunne niitä etuuksia, mitä voisivat hakea. Moni vanhempi eläkeläinen ei omista tietokonetta tai osaa käyttää sitä. Lisäksi heidän kuntonsa voi olla jo niin huono, että he eivät kykene riittävästi hoitamaan omia asioitaan. He tarvitsevat todellakin apua. Mutta saavatko he sitä, se onkin jo toinen juttu.. Lapset tai lähisuku saattaa olla niin kaukana, että ei ole mahdollista saada heiltäkään päivittäistä apua. Riittävä kansalaispalkka voisi olla myös harkittava asia. Sitä voisi ainakin testata jollakin alueella. Mihin kuvittelet riittävän mm. 750,- euron eläkkeen? Kaupungeissa vuokra-asunnotkin maksavat usein yli 700,- euroa/kk. Mistä löydät alle 500,- euron asuntoja? Se ei ole realistinen tämän päivän hinta. Maalla jotkut eläkeläiset voivat asua mökeissään, joten useammilla heillä kenties riittää rahaa paremmin ruokaan ja lääkkeisiin, ellei ole asuntovelkaa tms. ylimääräistä kulua. Monet maaseudunkin hinnat, myös asuntojen vuokrissa, ovat nykyään jo melko korkealla tasolla.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Eläkeläisten ostovoima heikentynyt – yritysten työvoima vähentynyt :
http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1942...

Miksi eläkeläisillä ei ole ostovoimaa? :
http://kajkarlsson.puheenvuoro.uusisuomi.fi/169930...

Näkökulma: Pinnan alla kiehuu - eläkeläiset vaativat vallankumousta :
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014060618377293_u...

Eläkeläiset - rasite vai voimavara? :
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Maataloustuet vs. eläkkeiden leikkaaminen – ostovoima :
http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1912...

Lyhytnäköinen ahneus on tuhoamassa ihmiskunnan mahdollisuudet. :
http://jusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167285-lyhytn...

Eläkkeet ja toimeentulo - Eläkeläiset ry :
http://www.elakelaiset.fi/fi/J%C3%A4rjest%C3%B6n%2...

Tulevaisuus riippuu paljon siitä kenen ääni eduskunnassa kuuluu :
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%...

IKÄÄNTYNYT VÄESTÖ VANKEUDESSA ILMAN VANKIEN OIKEUKSIA :
http://www.ramilehto.fi/blogi/2015/04/06/31

Kalevi Kivistö: "Eläkkeiden ostovoima voi heiketä pysyvästi" :
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/8...
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kalevi-kivisto-...

Puhe Raahen Eläkeläisten kesäpäivillä :
http://katjahanninen.fi/2014/08/05/puhe-raahen-ela...

Lipposen hallitukset heikentäneet rajusti eläkeläisten elinehtoja :
http://www.tiedonantaja.fi/vanha-arkisto/2000-1-1/...

Eläkerahat eläkeläisille! :
http://www.vasenkaista.fi/2015/02/elakerahat-elake...

In­dek­si­jää­dy­tys vie eläkeläisten ostovoimaa :
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/indeksijaadyty...

Eläkeläisten unohdettava ujous ja vaatimattomuus vaalikopissa :
http://blogit.iltalehti.fi/josa-jantti/2015/04/15/...

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

ETK:
"Työeläkeindeksi eli taitettu indeksi kompensoi kuluttajahintojen muutoksen lisäksi 20 prosenttia palkansaajien ansiotason reaalinoususta. Se siis väitteestä poiketen parantaa eläkkeen ostovoimaa."

Olisiko eläkeläisten aika lopettaa törkeä valehtelu?

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

sinun kannattaa harjoittaa sisälukutaidon lisäksi ko. ETK:n irto-otteesi ymmärtämystä - so. sinänsä oikea ko. osatoteamus ei kata koko totuutta - #9, #16.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eikös 500e kämppään saa luokkaa 400e asumistukea? Ainakin kelan laskuri näin väittää.

Niillä vanhuksilla jotka eivät osaa hakea heille kuuluvia tukia on ongelma ja siihen pitää puuttua. Mutta en mitenkään keksi että miksi sen vuoksi pitäisi korottaa jo muutenkin korkeinta sosiaalitukimuotoa, eläkettä?

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

ei toki kaikille, mutta #9, #16 ...

Lännen Media: asumistukea nostavien eläkeläisten määrä liki tuplaantui :

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042719587181_u...

Käyttäjän marjattahyttinen kuva
Marjatta Hyttinen

Voihan se väittää mitä vaan, mutta eri asia on se, miten paljon asumistukea pieneläkeläiset oikeasti saavat..

Kyllä pieneläkeläiset ja vanhukset ansaitsevat turvallisen loppuelämän ilman, että tarvitsee joka päivä miettiä, mistä saa ruuan tai lääkkeet yms. Yhteiskunnallakin tulee olla vastuuta heikkoja, ikääntyneitä, köyhiä ja sairaita kohtaan. Yhteiskuntarauhamme tulee ajan mittaan järkkymään, ellemme hoida asioita, kuten sivistyneen valtion tulisi hoitaa..

Vanhusneuvostot eri paikkakunnilla pyrkivät koko ajan selvittämään, miten löytää parhaiten mm. etsivän sosiaalityön avulla kaikki ikääntyneet avuntarvitsijat ja saa kaikki oikea-aikaisen tarvittavan avun piiriin. Olemme yhteistyössä eri viranomaisten kanssa tässä koko ajan.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

No tuohan on äärettömän hienoa hommaa! Sosiaaliturvan kuten eläkkeiden ongelma ei ole sen taso vaan se että kaikki eivät osaa/ymmärrä hakea sitä apua mitä tarvitsevat. Myönnän kyllä heti sen että jos tuet jäävät syystä tai toisesta hakematta, täällä joutuu nopeasti liriin.

Olen ensimmäisenä käsi pystyssä kun kysytään että kenen mielestä vanhuksen pitää saada se hoiva jota hän tarvitsee - sanotaan nyt kuitenkin vielä että käytettävissä olevien resurssien rajoissa kuitenkin vaikka se ikävää onkin.

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Pekka,

sosiaaliturva, mm. eläkkeet, eivät ole tänään mikään ane tai almu, joita armopaloina eläkeläisille vieläkin jaeltaisiin - kuten näytät luulevan ja sellaisina pidettävän - syykin on täysin selvä - #9, #16 .

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Puuttumatta tämän Pekan yleiseen asennoitumisen asiassa,hänellä on kuitenkin pari perusteellista virheoletusta eläkeläisten perusturvan luonteesta:
Toisin,kuin vaikka työttömillä ,sairauslomalla olevilla tai opiskelijoilla,tilanne on pysyvä. Ja näillä köyhimmillä eläkeläisillä aivan erityisen pysyvä: he ovat sekä vanhoja että sairaita.
Siksi esim asumistukea on tarkistettu harvemmin,ja pysyvä asuminen omassa( kohtuuhintaisessa) kodissa on haluttu turvata.
Samoin on ( ainakin sanoissa,erityisesti Soinin ja keskustalaisten sanoissa) haluttu estää riippuvuus toimeentulotuesta elämän viimevuosina. Koska toimeentulotuki ei ole- kuten jatkuvasti jankutetaan- tarkoitettu pysyväksi toimeentuloksi.

Jos sinulta,Pekka,ei riitäkään myötätuntoa 87-vuotiasta monisairasta kohtaan,joka pimeänä talviaamuna matkustaa rollaattorin kanssa leipäjonoon ja seisoo siellä tunteja,koska se " sossu" ei myönnä jotain välttämätöntä menoerää ,tai koska terveyskeskuslääkäri kehottaa ostamaan 50€ lla käsikauppalääkkeitä,
voisit ainakin lakata vakuuttelemasta meille,että kunnat voivat jostain taikoa tuhansia edullisia vuokra-asuntoja lisää,ja että ne kaikki annettaisiin vanhuksille. Lisäksi: nuo laskelmasi eivät pidä paikkaansa.
Mutta jotain positiivista: alkiolainen kepulaisuus siis oikeasti elää vielä joidenkin sydämissä. Kiitos siitä!

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

Taitettu indeksi ja itsetunto:

http://www.satakunnankansa.fi/vieraskolumnit/11949...

Taitettu indeksi korjattava :

http://jarimannikko.fi/taitettu-indeksi-korjattava/

Eläkeläisten ”taitettu indeksi” vähentää kuntien verotuloja :

http://www.warkaudenlehti.fi/elakelaisten-taitettu...

Taitettu indeksi suuri epäkohta :

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/754619/Tai...

Kimmo Kiljunen: ELÄKELÄISTEN TAITETTU ITSETUNTO:

http://www.epressi.com/tiedotteet/sosiaaliset-kysy...

Taitettu indeksi vastatuulessa:

http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu//posts/list/...

Onko vanhuus sairaus? - Kimmo Kiljunen ehdottaa eläkeremonttia kriittisessä tietokirjassaan Eläkeläisten taitettu itsetunto. Eläkkeiden tasoa on mahdollista nostaa, eikä se eläkerahastojen hurjan paisumisen myötä ole edes kallista :

http://blogit.omaaikalehti.fi/kirjasta-kirjaan/onk...

Eläkeläisten etua ajetaan vain puheissa :

http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/20...

Eläkeläisille tehdyt vääryydet korjattava :

http://www.kymensanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vap...

"Taitettu indeksi leikkaa työeläkkeitä joka kuukausi. Se säädettiin pysyväksi kahdeksan vuotta sitten Lipposen toisen hallituksen voimin. Sosialidemokraatit, Kokoomus, Vasemmistoliitto, vihreät ja Rkp veivät leikkurin läpi. Keskusta ja KD olivat eläkeläisten puolella leikkausta vastaan.

Selväksi tuli, että kaikki suuret puolueet ovat taitetun indeksin korjaamista vastaan. Niinpä ansioeläkettä saavien tuloa leikataan joka kuukausi. Pitkän elämäntyön matalapalkkaisissa töissä tehneet, jotka saavat nyt noin tuhannen euron kuukausieläkettä, kärsivät erityisesti. Heiltä samainen Lipposen hallitus poisti myös kansaneläkkeen pohjaosan eivätkä keskustajohtoiset hallitukset ole sitäkään korjanneet. Hyvätuloisten ostovoimaa on viime vuosina kasvatettu mittavilla verokevennyksillä, mutta pienen eläkkeen varassa elävät ovat unohtuneet."

”Kun sanotaan, että nyt työssäkäyvät maksavat eläkkeellä olevien eläkkeet, sanotaan ihan oikein. Maksettavista eläkerahoista maksetaan todellakin eläkeläisten eläkkeet, mutta niistäkin jää noin 25% vielä rahastoitavaksi. Eli eläkkeellä olevien maksamat eläkerahat on rahastoitu ja heille maksetaan nykyisin maksettavista eläkerahoista eläkkeet, mutta niistäkin jää vielä noin neljännes rahastoitavaksi. Miksi siis eläkeläisiä jatkuvasti syyllistetään? Ja mitä tehdään rahastoiduilla rahoilla, jotka lisääntyvät koko ajan? Ne pitäisi ainakin sijoittaa Suomeen suomalaisen yrittäjyyden investointeja tukemaan, eikä veroparatiiseihin tai EU:n eteläisiin valtioihin.
Taitettu indeksi ei tee oikeutta eläkeläisille.
Mielestäni on vähintään kohtuullista, että palataan alkuperäiseen suunnitelmaan, ja poistetaan taitettu indeksi, jolloin maksetaan eläkeläisille heille kuuluva eläke palkkaindeksin mukaan.”

http://www.sirkkaliisakaven.com/4

MIKSI ELÄKELÄISIÄ DISKRIMINOIDAAN :

http://www.bjarnekallis.fi/miksi-elakelaisia-diskr...

”Helsingin Sanomat käsitteli 24. 11 nuorten eläkeuudistusta todeten sen vievän satoja euroja kolmekymppisten eläkkeistä elinaikakertoimen perusteella. Huomiota vaille jäi kuitenkin se tosiseikka, että taitettu indeksi on edelleen voimassa ja alkaa myös heti nakertaa elinaikakertoimen pienentämää eläkettä mahdollisesti juuri tällä nykyisellä 2, 5% :11a vuosittain. Näin syntyykin kauhuskenaario nykynuorille.

Valitettavana piirteenä olen huomannut sen, että ne tahot jotka ovat osallistuneet tämän järjestelmän luomiseen ovat tämän vuosikymmenen aikana korottaneet reilusti omia vuositulojaan siten omalta osalta torjuneet luomansa järjestelmän tulevaisuuden ongelmat. Viime eduskuntavaaleissa monet nykyisten hallituspuolueidenkin ehdokkaat peräänkuuluttivat taitetun indeksin poistamista, mutta unohtivat asian tultuaan kansanedustajiksi.

Taitetun indeksin käyttö on vakava asiajolla ei taata eläkejärjestelmän alkuperäistä tavoitetta olla palkan jatke jolla 60% voimalla pysytään muun yhteiskunnan elintasossa. Nuorten osalta elinaikakerroin ei enää mahdollista edes tätä tavoitetta ja mikäli taitettu indeksi pysyy voimassa tulee nuorten tilanne tästäkin heikkenemään.

Seppo Kanerva Kansanedustaja

vv 1996-2003”

http://www.seppokanerva.fi/7

Taitettu indeksi :

”Suomen senioriliikkeen eduskuntapuolueille joulukuussa 2014 tekemän kyselyn perusteella,1.Kannattaako puolueenne eläkkeiden taitetun indeksin palauttamista ansiotuloindeksiksi?

Tätä vastustivat Keskusta, SDP, Kokoomus, Kristilliset ja Vihreät
2.Pitäisikö eläkeläisten ”ansiotuloindeksi” määritellä siten, että se kuvaa paremmin eläkeläisten todellista kulutusta ja palvelujen käyttöä sisältäen esimerkiksi ruuan, lääkäri- ja lääkekulut sekä asumisen?
Tätä vastusti Keskusta, SDP ja Vihreät. Aika erikoista, että Keskusta jätti vastauksensa perustelematta.”

http://eduskuntavaaliehdokas.omablogi.fi/taitettu-indeksi/”

“Hallituksen säästölista on eläkeläisille karua luettavaa” (Julkaistu: 28.05.2015)

Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja Kalevi Kivistö: Käytännössä kaikkien eläkkeiden ostovoima tulee laskemaan :

http://www.elakelaiset.fi/fi/?newspage=183

VM laski: Leikkaukset kohdistuvat eniten eläkeläisiin ja lapsiperheisiin :

http://www.satakunnankansa.fi/Kotimaa/119498405910...

”Eläkkeensaajien keskusliitto tyrmää hallitusohjelman tavoitteen eläkkeensaajien asumistuen sopeuttamisesta vastaamaan yleistä asumistukea. Liitto vaatii, että päätös on ehdottomasti peruttava.”

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194983962433/arti...

”VM: Eläkeläisiin, lapsiperheisiin ja työttömiin kohdistuu eniten leikkauksia
Työssäkäyvät ovat ainoa ryhmä, joka hyötyy hallituksen toimista” :

http://yle.fi/uutiset/vmelakelaisiin_lapsiperheisi...

Käyttäjän ilkkahyttinen kuva
Ilkka Hyttinen

”Hyväosaisten täytyy ilmoittautua veronmaksuun – tämä on kornia” :

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/82674-hyvaosaisten...

Toimituksen poiminnat